Tietoa meistä

Länsi-Uudenmaan Romanit ry voitti Suomen Romanifoorumin vuoden 2018 jäsenjärjestö palkinnon. 

Toimintaamme kuuluu kaksi kerhoa kuukaudessa. On nuorten oma kerho missä keskustelemme nuorten kanssa päihteistä, terveellisestä elämäntyylistä sekä koulutuksiin liittyviä asioita. Toinen kerho on avoin kerho kaikille missä tarkoituksemme on saada paikkakunnan romanit kokoontumaan yhteen sekä pienentämään nuorten ja vanhojen ihmisten välistä kuilua. Kerhossa vietämme yhdessä kivaa aikaa erilaisten leikkien ja kilpailujen merkeissä. Keskustelemme yhdessä myös erilaisista aiheista mm. yhteiskunnallisista asioista, kulttuuriin liittyvistä asioista sekä mitä tarvitsee, että pärjää nykymaailmassa. Lisäksi meillä on liikuntakerho nuorille, missä he pääsevät viikottain pelaamaan yhdessä valtaväestön nuorien kanssa erilaisia urheilulajeja. 

Ympäri vuoden järjestämme erilaisia tapahtumia jäsenillemme kuten mm. vapputapahtuma ja joka vuotisen leirin. Haluamme osallistua oman paikka kunnan tapahtumiin ja osoittaa kiinnostuksemme oman paikkakunnan hyvinvoinnin puolesta. Olemme tänä vuonna osallistumassa Asunnottomien yö-tapahtumaan Lohjalla. 

Jos sinua kiinnostaa liittyä jäseneksemme niin otathan meihin yhteyttä ''Yhteystiedot'' sivun kautta missä voit valita tavan ottaa yhteyttä meihin mikä sinulle parhaiten sopii.

Ystävällisin terveisin: 

Hallituksen väki